Solunsalpaajat kantasoluhoidon kanssa tai ilman sitä

Jo vuosikymmeniä käytössä ollut solunsalpaajahoito on yhä käypä ja tehokas hoito multippeliin myeloomaan erityisesti iäkkäämmillä potilailla. Solunsalpaajahoitoon yhdistetään yleensä kortisonilääkitys. Tehostettuun solunsalpaajahoitoon liittyy myös kantasolujen siirto.

Solunsalpaajat eli sytostaatit estävät solujen jakaantumista, mikä johtaa syöpäsolujen kuolemaan. Solunsalpaajalääkitystä voi antaa paitsi suonensisäisesti, myös suun kautta tablettina. Solunsalpaajia käytetään usein kortisonin kanssa.

Solunsalpaajahoitoa eli kemoterapiaa annetaan yksilöllisin perustein ja syövän levinneisyysasteen mukaan. Myös hoidon pituus vaihtelee yksilöllisesti. Tavallisesti hoitokuureja annetaan 3–4 viikon välein.

Solunsalpaajat

  • tuhoavat syöpäkasvaimia
  • vahvistavat leikkaushoidon tai sädehoidon tuloksia
  • pienentävät etäpesäkkeitä
  • lievittävät oireita.

Sytostaatit kulkeutuvat verenkierron mukana kaikkialle elimistöön ja tuhoavat myös terveitä soluja. Monet haittavaikutukset kohdistuvat uudistuviin kudoksiin, kuten hiuksiin, luuytimeen ja limakalvoihin. Solunsalpaajahoidon aikana tyypillisiä haittavaikutuksia ovat pahoinvointi, hiusten lähtö ja suun limakalvovauriot.

Useimpia haittavaikutuksia voidaan ehkäistä ja hoitaa tehokkaasti, ja yleensä toimintakyky säilyy hoitojakson aikana hyvänä.

Suuriannoksinen solunsalpaajahoito ja kantasolujen siirto

Hyväkuntoisia alle 65–70-vuotiaita myeloomapotilaita voidaan hoitaa tehokkaammalla suuriannoksisella solunsalpaajahoidolla, jota tuetaan omien kantasolujen siirrolla.

Suuret solunsalpaaja-annokset vaurioittavat luuydintä. Tämä voi romahduttaa verisolujen tuotannon hengenvaarallisesti.

Ongelma ratkeaa potilaalta ennen hoitoa talteen otettujen kantasolujen avulla. Kun potilaan omat kantasolut palautetaan (autologinen siirto), luuytimen toiminta voi jatkua rankan hoidon jälkeen normaalisti.

Myelooma, autologisen kantasolusiirron vaiheet

Allogeeninen kantasolusiirto mahdollinen nuoremmille

Ulkopuolisen lahjoittajan kantasoluja (allogeeninen siirto) käytetään solunsalpaajahoidon yhteydessä vain riittävän nuorille ja hyväkuntoisille potilaille, joilla on erityisen suuren riskin myelooma.