24.2.2020, Kysy lääkäriltä -palsta
Myelooma ja tuhkarokko
Sairastuin myeloomaan 2015. Kaksi autologista kantasolusiirtoa on tehty (2015 ja 6/2019). Joulukuussa aloitettu rokotukset. Uskallanko matkustaa Eurooppaan keväällä, olen menossa ehkä Italiaan? Tuhkarokko mietityttää.
Lääkärin vastaus:
Omilla kantasoluilla toteutettu intensiivihoito (eli autologinen kantasolusiirto) on alkuhoidon jälkeen annettava ns. ”viimeistelyhoito”, jolla pyritään tuhoamaan kaikki potilaan kypsät valkosolut ja myös myeloomasolut. Samalla tuhotaan myös potilaan puolustusjärjestelmän muisti, joten rokotukset on intensiivihoidon jälkeen uusittava. Rokotusohjelma aloitetaan normaalisti noin +6 kuukautta kuluttua intensiivihoidoista, kuten kysyjällekin on tehty.
Tuhkarokkoa esiintyy maailmalla, myös Euroopassa, useissa maissa, kuten Kazakstanissa, Ukrainassa, Belgiassa, Bulgariassa, Iso-Britanniassa, Ranskassa, Romaniassa. Ennen näihin maihin matkustamista suositellaan, että potilas on saanut 2 annosta rokotetta, joka sisältää tuhkarokon (MPR eli kolmoisrokote). Intensiivihoitopotilaille 1. MPR-annos annetaan aikaisintaan 24 kk siirrosta, koska rokote sisältää eläviä, vaikkakin heikennettyjä, mikrobeja.
Rokotusvaste ja siten suoja infektiolle riippuu osin potilaan yksilöllisistä ominaisuuksista, mutta myös siitä, montako rokoteannosta on ehditty antaa. Kysyjän tapauksessa suoja tuhkarokolle on selvästi puutteellinen ja siten riski sairaudelle on olemassa. Riskin suuruus riippuu toki myös siitä, onko alueella, jonne matkustaa, tuhkarokkoa. Varmaa vastausta kysymykseen en voi antaa, riskin suuruus tulee punnita, kun on tiedossa minne ja milloin matkustaa. Asiasta kannattaa neuvotella myös oman hoitavan hematologin kanssa.
FI/ONC/0220/0007