17.3.2021, Kysy lääkäriltä -palsta

Myelooman ylläpitohoidon kesto

Olen saanut autologisen kantasolusiirron pari vuotta sitten. Kevyt ylläpitohoito jatkuu edelleen. Koko ajan olen saanut myös ns. PCP-estohoitoa. Pitääkö hoitoja jatkaa koko ajan ja miksi? Tauti on pysynyt stabiilina. Todettu tosin vähäeritteiseksi alusta alkaen.

Lääkärin vastaus:

Myelooman hoitoajat ovat viime vuosina pidentyneet, ja esimerkiksi omilla kantasoluilla toteutetun intensiivihoidon jälkeen ylläpitohoitoa suositellaan jatkettavan toistaiseksi. Lääkitys muokataan sellaiseksi, että potilas sen sietää. Ylläpitohoidon tarkoitus on mahdollisuuksien mukaan syventää vastetta ja estää myeloomaa uusiutumasta. Täydellistä paranemista myeloomasta ei silläkään voida luvata.

Myelooman hoitojen aikana käytetään keuhkokuumetta aiheuttavan bakteerin, pneumocystis jirovecin, estohoitoa, ja sitä jatketaan ainakin 6 kuukautta intensiivihoidon jälkeen. Tuon jälkeen, jos ylläpitohoito on kevyt eikä siinä ole kortisonia, tätä keuhkokuumeen estohoitoa ei yleensä tarvita. Joissakin tapauksissa sitä jatketaan yksilöllisen harkinnan perusteella, esimerkiksi silloin, jos potilas on sairastanut pneumokystiksen aiheuttaman keuhkokuumeen.

Siten suosittelen keskustelemaan estohoidon tarpeellisuudesta kysyjän oman hoitavan lääkärin kanssa.



Takaisin Kysy lääkäriltä -palstalle

C-APROM/FI/NINL/0015/3/2021