Puolison jaksaminen
Kun oma puoliso sairastuu, se herättää monenlaisia tunteita. Juuri diagnoosin jälkeen päällimmäisenä tunteena saattaa olla epäusko, joka muuttuu ajan kuluessa epätoivoon ja masentuneisuuteen. Saatat myös olla vihainen omalle puolisolle siitä, että tämä sairastui: eihän tässä näin pitänyt käydä. Kaikki nämä tuntemukset ovat normaaleja eikä niistä pidä kokea syyllisyyttä. Vaikka olisit turhautunut tilanteeseen, ole hyväksyvä ja myötätuntoinen myös itseäsi kohtaan.
Puolison käyttäytyminen saattaa myös muuttua sairastumisen jälkeen. Sairastuneen tunteet voivat vaihdella äärilaidasta toiseen. Voi olla, että toisessa hetkessä hän lähestyy sinua ja toisessa sulkee sinut ulkopuolelle tai raivoaa sinulle. Tällöin on hyvä muistaa, että puolisosi käy läpi isoa kriisiä. Hänen käytöksensä ei välttämättä aina ole rationaalista ja tunteenpurkaukset eivät liity sinuun.
Saattaa myös olla, että ajaudut herkästi huolehtimaan puolisostasi liikaakin. Varo kuitenkin ajautumasta puolisosi henkilökohtaiseksi sairaanhoitajaksi. Se vääristää suhdettanne puolisoina ja voi ajaa omat voimavarasi loppuun. Surusta ja huolesta huolimatta sinun tulisi pystyä jatkamaan myös omaa elämääsi. Ketään ei auta, jos kadotat itsesi ja masennut. Tapaa ystäviä ja tee asioita, joista nautit. Sinulla on oikeus nauraa ja nauttia, vaikka puolisosi sairastaa.
Parisuhteen ”terveeltä” osapuolelta vaaditaan kärsivällisyyttä ja toisen tilanteen ymmärtämistä. Tarvitaan myös rakkauden osoittamista ja tukemista. Parhaiten voi auttaa vakuuttamalla, että läheinen on edelleen sama ihminen: hän on edelleen haluttava, tärkeä ja rakastettu.
Läheisten vertaistuki
Läheisille on tarjolla paljon erilaista tukea. Tuki voi olla kodinhoitoapua, tukea kriisin hetkellä, kokemusten jakamista tai kuuntelemista. Tuen hakemista ja vastaanottamista ei pidä hävetä.
Syöpäjärjestöillä on myös tukitoimintaa ja sopeutumisvalmennuskursseja, joita järjestetään pariskunnille ja perheille. Suomen Syöpäpotilaat ry:llä on valtakunnallinen Myelooma-potilasverkosto. Verkoston tarkoituksena on mahdollistaa myeloomapotilaille ja heidän läheisilleen tarvittavan tiedon ja tuen sekä vertaistuen saaminen.
C-ANPROM/FI/NINL/0023