Myelooman diagnoosi ja luokittelu

Lääkärit tekevät monia eri testejä selvittääkseen, minkälaisesta syövästä on kysymys ja kuinka laajalle se on levinnyt. Jotkut testit voivat myös määrittää, mikä hoitomuoto on paras mahdollinen.

Myelooman diagnoosi ja luokittelu

Myelooman toteaminen edellyttää yleensä

  • veri- ja virtsakokeita
  • kuvantamis­tutkimuksia
  • luuydin­tutkimuksia.

Luuydintutkimukset otetaan viimeistään, kun myelooma aiheuttaa oireita ja suunnitellaan hoitoa.

Verestä tai virtsasta etsitään pahanlaatuisten plasmasolujen tuottamaa poikkeavaa valkuaisainetta eli niin sanottua paraproteiinia (M-komponenttia), sillä sitä löytyy lähes aina myeloomaan sairastuneelta. Paraproteiinitasot voivat kertoa taudin määrästä ja niiden avulla voi seurata myös hoidon tehoamista.

Verikokeiden avulla tutkitaan myös muun muassa verenkuva, munuaisten ja maksan toimintaa sekä veren kalkkiarvoja.

Kuvantamistutkimusten avulla saadaan selville, minkälaisia muutoksia myelooma on aiheuttanut luustossa. Röntgenkuvat otetaan muun muassa kallosta, lantiosta, käsivarsista ja jaloista sekä selkärangasta. Kuvauksia täydennetään joskus tietokonekerroskuvauksellamagneettikuvauksella tai PET-kuvauksella.

Luuydintutkimukset varmistavat diagnoosin

Myeloomadiagnoosin varmistaa luuydintutkimus, johon sisältyy

  • luuytimen imunäyte eli luuydinaspiraatio
  • joskus luuytimen koepala eli luuydinbiopsia.

Luuydinaspiraatio voidaan ottaa rintalastasta tai alaselästä suoliluun harjanteesta. Näytealue puudutetaan, ja lääkäri imaisee näytteen erityisen ruiskun avulla. Tarvittaessa selän puolelta lantioluusta otettavalla luuydinbiopsialla voidaan tarkemmin selvittää luuytimen tautitilannetta ja myeloomasolujen luonnetta, varsinkin, ellei hyvää imunäytettä saada luuytimestä.

Luuydinnäytteistä näkee, onko verisolujen tuotannossa häiriöitä ja poikkeavatko plasmasolujen määrä ja ulkonäkö normaalista. Myeloomasolujen olemassaolo vahvistaa diagnoosin, ja niiden suhteellinen osuus kertoo taudin laajuudesta.

Myelooman luokittelu

Lääkärit päättelevät tehtyjen tutkimusten perusteella syövän vaiheen ja luokituksen. Myelooma luokitellaan verikokeiden pohjalta kolmeen ns. ISS-riskiluokkaan (International Staging System), jotka määrittelevät taudin ennusteen. ISS-luokka 1 on parhaimman ennusteen luokka ja luokka 3 on puolestaan huonoimman ennusteen luokka.

Myelooman luokittelu auttaa arvioimaan hoidon tarvetta ja valitsemaan potilaalle mahdollisimman tehokkaan ja sopivan hoidon.