Leenan eläkepäivät saivat yllättävän käänteen

Leena, 63 vuotta

”Minä olen viimeinen ihminen, joka voi saada syövän.” Näin ajatteli Leena, 63, toukokuuhun 2018 saakka. Silloin hän sai kuulla sairastavansa multippelia myeloomaa. Aktiivisen naisen eläkepäivät alkoivat odottamattomalla tavalla.

Talvella 2018 Leenan koira alkoi käyttäytyä oudosti. Se pyrki jatkuvasti Leenan syliin, ja kun hän lähti kävelemään, koira seurasi tiukasti vieressä.

Tammikuussa Leena meni terveyskeskukseen kipeän polven takia. Vasemman jalan nivelrikko oli vaivannut häntä jo kauan, mutta muuten hän oli aina ollut terve. Aluksi nivelkipujen syyksi epäiltiin reumaa, mutta verikokeiden tulokset, etenkin senkka- ja hemoglobiiniarvot, viittasivat muuhun. Verikokeita seurasivat tietokonetomografia, sydänkuva sekä kokovartaloröntgen, ja lisäksi Leenan luuytimestä otettiin koepala.

Reumalääkäriltä hänet ohjattiin toukokuussa hematologille, joka kertoi Leenalle ikävät uutiset myeloomasta.

– Olin vastaanotolla yksin ja muistan, että diagnoosin kuuleminen oli jäätävä tilanne. En tiedä tajusinko silloin ollenkaan, kuinka vakavasta sairaudesta on kyse. Minullahan ei ollut ollut muita oireita kuin polvikipuja, ja sairaus löytyi ikään kuin sattumalta verikokeista.

Nopeasti aloitetut hoidot tehosivat myeloomaan hyvin

Leena oli juuri jäänyt eläkkeelle yli neljäkymmentä vuotta kestäneen asiakaspalvelu-uran jälkeen ja odotti kovasti eläkepäivien alkamista. Suunnan muutos tuli yllätyksenä ja järkytyksenä.

– En ymmärrä, miten tämä tuli juuri minulle. Suvun ihmiset ovat aina eläneet terveinä ja vanhoiksi.

Diagnoosin jälkeen hoidot aloitettiin nopeasti. Leenalle annettiin sairaalassa sytostaattia ja pistoshoitoja.

– Lisäksi oli kortisonikuuri kotona. Hoidot tehosivat tosi hyvin ja M-komponentti tippui 50:stä 20:een.

Kotityöt hoituivat normaalisti, pyörälenkit ovat lyhentyneet

Leenan kevät ja kesä menivät pitkälti hoitojen rytmittämänä. Hoidot veivät monesti yöunet.

– Onneksi pystyin nukkumaan päiväunia, kun en ole enää työelämässä. En ole oikeastaan kokenut itseäni mitenkään erityisen sairaaksi, vain väsyneemmäksi. Olen ollut aina tosi touhukas, mutta nyt en ole jaksanut ihan niin paljon höyrytä. Arkiaskareet olen kyllä pystynyt hoitamaan hyvin.

Leena on ollut aktiivinen liikkuja ja tehnyt muun muassa pitkiä pyörälenkkejä, mutta hoitojen aikana hän ei ole jaksanut pyöräillä niin paljon kuin aikaisemmin.

– Koiran kanssa teemme tietysti useamman pienen lenkin päivässä. Nyt koirani on myös rauhoittunut, eikä enää pyri koko ajan syliini. Olen miettinyt paljon sitä, aistiko se talvella minun olevan sairas.

Leenan jäädessä eläkkeelle he suunnittelivat miehensä kanssa matkustelevansa paljon. Reissut on kuitenkin pitänyt vähäksi aikaa unohtaa.

– Hoitojen alussa lääkäri ei antanut matkustuslupaa infektioiden pelossa. Ja kantasoluhoidon takia matkustamiseen tulee väistämättä pidempi tauko, koska sen jälkeen kaikki rokotukset menevät uusiksi.

Facebook-ryhmästä tärkeää vertaistukea

Leena kertoi sairaudestaan heti kolmelle sisarelleen, mutta tyttärelleen ja pojalleen hän ei asiasta puhunut pitkään aikaan, koska ei halunnut tuottaa heille murhetta.

– Minulle on varattu muutaman kuukauden päähän kantasoluhoito, joten totta kai kerron heille nyt tilanteen. Tyttäreni sai juuri lapsen, ja poikani ja hänen vaimonsa odottavat perheenlisäystä vuoden lopussa, joten heillä on asiat hyvin. Ja minusta on siis tullut mummo! Se on aivan ihanaa.

Iloa on tuonut myös Facebookin myeloomaryhmä, jonka Leena löysi pian diagnoosin varmistuttua. Ryhmä on ollut Leenalle suurena tukena, ja hän sai heti ryhmään liityttyään ihmisiltä monia tsemppausviestejä. Erään pidempään sairastaneen naisen kanssa hän on kirjoitellut enemmänkin.

– Seurasin aluksi muutamaakin eri Facebook-ryhmää, mutta huomasin, että useissa ryhmissä kaikilla menee koko ajan huonosti, ja se ahdisti minua. Lopetin myös netissä surffaamisen, kun tuntui, että törmäsin aina vain kuolemaan. Kannattaa olla mukana vain ryhmissä, joissa tuntee olonsa hyväksi.

Hoitajien suhtautumisella suuri merkitys vointiin

Vaikka Leena on voinut kohtalaisen hyvin ja pysynyt rauhallisena, on hän välillä saanut myös raivokohtauksia ja huutanut.

– Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, ettei tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua. Pahempiakin syöpiä on olemassa, ja onneksi myeloomaa voidaan hoitaa.

Leena kertoo olevansa tyytyväinen saamaansa hoitoon ja siihen, miten häntä on hoitojaksoilla kohdeltu. Terveydenhuollon henkilökunnan suhtautumisella on hänen mielestään suuri merkitys.

– Olen ollut todella iloinen siitä, kuinka hyvin minusta on pidetty huolta. Eräskin lääkäri puhui niin kauniisti ja myötätuntoisesti, että sain siitä tosi paljon toivoa.

On kuitenkin yksi asia, joka yllätti Leenan.

– Heti ensimmäisestä tarkastuskäynnistä lähtien lääkärit olivat hyvin kiinnostuneita siitä, annanko luvan näytteiden luovuttamiseen biopankkiin. Se tuli esiin moneen kertaan ja välillä tuntui, että biopankki oli tärkeämpi asia kuin se, miten minua aletaan hoitaa. En ole asiasta kuitenkaan närkästynyt, minusta asia on hyvin tärkeä sairauksien hoidon kannalta.

Tällä hetkellä Leena odottaa pääsyä autologiseen kantasolusiirtohoitoon, jossa hänen elimistöönsä palautetaan solunsalpaajahoidon jälkeen hänen omia talteen otettuja kantasolujaan. Leena myöntää, että häntä pelottaa.

– Aion kuitenkin lähteä kohta peruukkeja katselemaan. Olen sen verran turhamainen, että kalju en halua olla. Joku on heittänyt, että miksi ajatella jotain niin vähäpätöistä kuin hiuksia. Mutta miksi olisin sairaana ilman tukkaa, jos en kokisi sitä mukavaksi terveenäkään?